MATIN TARINA

Aidosti maaseudun asialla

Olen syntynyt ja rakentanut elämäni maaseudulle, Keski-Pohjanmaan ytimeen, Perhoon. Olen toiminut pitkään kunnallispolitiikassa, josta kipinä asiohin vaikuttamiseen on syttynyt. 

MINUSTA

Maaseudulla kasvanut ja elänyt

Olen maaseudun kasvatti, yrittäjyyden puolestapuhuja ja pitkän linjan kuntapäättäjä Keski-Pohjanmaalta.

Lapsuus maatilalla opetti työnteon arvon, vastuunkannon ja yhteisöllisyyden. Luonto, metsästys ja liikunta ovat olleet tärkeä osa elämääni nuoresta asti. Jo nuorena pääsin seuraamaan maatilojen arkea läheltä, mikä herätti kiinnostuksen maaseudun kehittämiseen ja elinvoiman vahvistamiseen. Uskon, että maaseudulla on tarjota kaikki, mitä vaaditaan hyvään ja laadukkaaseen elämään.

Olen kolmen lapsen isä ja kahden lapsenlapsen isoisä, eli tuta. Vaimoni Katjan kanssa olemme pitäneet yhtä jo vuodesta 1986. 

Tänään haluan olla rakentamassa Suomea, jossa työn tekeminen kannattaa, maaseutu pysyy elinvoimaisena ja nuorille luodaan mahdollisuuksia tulevaisuuteen.

KOULUTUS JA URA

Elämäntyö nuorten ja koulutuksen parissa

Työskentelin kotieläintalouden lehtorina vuodesta 1992 lähtien ja olen saanut seurata läheltä useiden sukupolvien kasvua ammattilaisiksi, yrittäjiksi ja yhteiskunnan rakentajiksi.

Nuorten tukeminen näkyy myös vapaaehtoistyössä. Olen valmentanut painia vuodesta 2002 lähtien, ja valmennettavani ovat saavuttaneet useita Suomen mestaruuksia.

Varusmiespalveluksen olen suorittanut Oulussa jääkärinä. Toimin myös alikersanttina Keski-Pohjanmaan maakuntajoukoissa perustamisesta asti, kunnes ikäpykälä vapautti minut palveluksesta.

Olen kouluttautunut koko työurani ajan ja uskon vahvasti osaamisen merkitykseen.

  • Perhon Maamieskoulu
  • Kannuksen Maatilatekninen koulu
  • Seminologi
  • Maatalousopisto / ammattikorkeakouluopinnot Seinäjoella, Agrologi AMK
  • Opettajakorkeakoulu
  • eMBA, Vaasan yliopisto
  • YAMK-tradenomi, Centria

HYPPY POLITIIKKAAN

Aidosti maaseudun asialla

Olen toiminut Perhon kunnanvaltuutettuna vuodesta 1988 lähtien.

Vuosien aikana olen ollut mukana kehittämässä:

  • Perhon kirkonkylän kehittämistä
  • liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia
  • alueen elinvoimaa ja yritystoimintaa
  • Keski-Pohjanmaan maakunnan kasvua ja kilpailukykyä
 

Tällä hetkellä toimin Keski-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana sekä kunnanvaltuutettuna Keskusta-puolueessa. Pyrin eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2027 eduskuntavaaleihin. 

Lue lisää vaaliteemoista

Matille on tärkeää edistää maaseudun ja maaseutumaisten kaupunkien hyvinvointia ja elinvoimaa. Jokaisella ihmisellä tulisi olla samat oikeudet asuinpaikasta ja taustasta riippumatta. Voit tutustua tarkemmin Matin vaaliteemoihin klikkaamalla alta.